1UP Services (CY) Ltd kasinot lista ei ole tällä erää kovinkaan suuri, eikä ihme, sillä yhtiö operoi käytännössä hyvin pientä listaa kasinoita. Toki lista kasvaa aina sitä mukaa kun uutta tulee.
Kyseessä on muuten erittäin laadukas yhtiö, sillä sen taustalta löytyy paljon tunnettuja alan tekijöitä, jotka ovat työskennelleet aiemmin alan tunnetuimmilla yhtiöillä. He kyllä tietävät mitä tekevät.
1UP Services (CY) Ltd:tä voisi pitää tavallaan eräänlaisena jatkumona, sillä käytännössä yhtiö aloitti lähes samannimisenä, mutta alun perin Curacaolla, jolloin se käytännössä aloitti toimintansa Curacaon lisenssillä. Myöhemmin perustettiin tämä yhtiö Kyprokselle ja samalla hankittiin tietysti myös Viron lisenssi, jolloin sen kasinoista tuli varsinkin eurooppalaispelaajien silmissä huomattavasti mielenkiintoisempia. Tämä johtuu tietysti siitä, että sen kasinoiden voitoista tuli nimittäin verovapaita.
Kyseinen järjestely on toisaalta hieman erikoinen, sillä harvemmin Kyprokselle rekisteröityjä yhtiöitä nähdään Viron lisenssin omistajina.
Sen kasinot tunnetaan ehdottomasti laadukkuudestaan ja niitä odotettiin pitkään ennen niiden julkaisua. Ainakin ne, jotka tiesivät niitä odottaa. Nopeasti niistä tulikin pelaajien suosikkeja ja ne ovat vuosien saatossa löytäneet paikkansa aktiivisten pelaajien joukossa.
1UP Services (CY) Ltd taustoja
1UP Services (CY) Ltd on siis kyproslainen yhtiö. Sen toimitusjohtajana toimii Christiana Georgiu. Yhtiö on perustettu toukokuussa 2020, eli se on kasinoalalla verrattain todella uusi. Sen työntekijöiden määrä ei valitettavasti ole tiedossa tällä hetkellä. Myöskään sen toimistojen sijainneista ei ole saatavilla tietoa, mutta pääkonttori on ainakin nimellisesti Kyproksella.
Sillä on itseasiassa kaksi lisenssiä. Toinen on tuo aiemmin mainittu Viron vero- ja tullihallituksen myöntämä. Lisenssinumero on HKT000059. Tämän lisenssin turvin voivat pelata esimerkiksi suomalaiset, sillä Viro sallii myös ulkomaalaisten pelaajien pelaamisen sellaisilla kasinoilla, joilla on sen myöntämä lisenssi.
Hieman ehkä erikoinen lisenssi, joka siltä löytyy on Kahnawaken lisenssi. Tämä ei välttämättä sano monille mitään. Kyseessä on kanadalainen lisenssi, joka käytännössä sallii pelaamisen vain Kahnawaken alueella Quebecin osavaltiossa, jossa se sijaitsee aivan Montrealin vieressä. Pääosin kanadalaiset voivat kuitenkin pelata Viron lisenssillä, Ontarion osavaltiota lukuunottamatta.
Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että 1UP Services (CY) Ltd kasinot ovat hyvin pelattavissa ympäri maailman.
1UP Services (CY) Ltd kasinot ja alusta
1UP Services (CY) Ltd kasinot käyttävät omaa alustaa. Tämä tarkoittaa sitä, että se on kehittänyt sivustot itse, tehnyt sopimukset esimerkiksi maksuvälittäjien ja pelivalmistajien kanssa. Tämä on nykyisin melko harvinainen toimintamalli, sillä yleisempää on ostaa valmis paketti joltain toiselta yhtiöltä, esimerkiksi White Hat Gaming:ltä.
Vielä harvinaisempaa on se, että kun yhtiö tekee oman alustansa, niin se ei kuitenkaan myy alustaa muille innokkaille kasinoperustajille. tämä siis tarkoittaa sitä, että 1UP Services (CY) Ltd pitää oman pakettinsa vain itsellään. Ainakin toistaiseksi. Meidänkään tietoomme ei ole tullut sellaista informaatiota, että se olisi aikeissa myydä alustaansa muiden käytettäväksi.
Omassa alustassa on tietysti myös etunsa. Yhtiö voi hallinnoida itse täysin sitä, mitä se kasinoillaan tekee. Ja kun kyseessä on kuitenkin laadukas yhtiö, niin se tekee kaiken hyvin. Maksutavat ovat kohdillaan ja listoilta löytyy laadukkaita pelivalmistajia. Lisäksi asiakaspalvelu myös toimii hyvin.
Lisäksi alusta saa kasinot myös näyttämään todella hyvältä. 1UP Services (CY) Ltd kasinot ovat nimittäin erittäin tyylikkäitä ja sulavia käytettävyydeltään.
Kaikki 1UP Services (CY) Ltd kasinot
Kuten jo ylhäältä huomasitkin, niin tällä hetkellä kaikki 1UP Services (CY) Ltd kasinot ovat siis Kanuuna ja Casino Friday. Seuraavaksi lyhyesti tietoa molemmista. Mikäli haluat enemmän lisätietoa, pääset tämän sivun yläosasta niistä tehtyihin esittelyihin.
Kanuuna
Kanuuna on suomalaisille ja virolaisille suunnattu pikakasino, jolla on siis virolainen lisenssi. Pikakasinohan tarkoittaa sitä, että tiliä ei tarvitse luoda ja vauhtiin pääsee pelkillä nettipankkitunnuksilla. Useimmiten eurooppalaiset pikakasinot käyttävät Trustlyä tai Briteä maksutapana, mutta Kanuunalta löytyykin Zimpler maksuvälittäjä. Se toimii aivan yhtä hyvin kuin nuo kaksi edellämainittua tapausta ja senkin käyttö on ilmaista.
Kanuunalla on hauska neonvärinen teema, jossa isännän virkaa hoitaa tietysti mikäs muu kuin kanuuna. Se myös mainitsee sivustollaan, että kotiutukset ovat nopeita, mutta ei varsinaisesti kerro, että kuinka nopeita.
Casino Friday
Casino Friday on yhtiön toinen nettikasino ja se on pitkälti hyvin erilainen kuin Kanuuna. Se nimittäin ei ole pikakasino, vaan ns. perinteinen kasino. Tämähän tarkoittaa sitä, että tili täytyy luoda, ennen kuin pelaamisen voi aloittaa. Tämän huomioon ottaen, on maksutapoja yllättävän vähän. Käytännössä vain muutama.
Teemana sivustolla on tietysti perjantai ja varsinkin alkuun Casino Friday käytti tätä teemaa paljon kampanjoissaan. Siitäkin huolimatta, että se ei ole pikakasino, lupaa sekin kotiutukset nopeasti.
1UP Services (CY) Ltd kasinot – yhteenveto
1UP Services (CY) Ltd kasinot ovat ehdottomasti todella laadukkaita, itsenäisiä ja sulavia käyttää. Ne ovat myös tyyliltään moderneja. Pelejä on hyvin, maksut hoituvat nopeasti. Ne ovat ehdottomasti nettikasinoiden aatelia ja siksi niitä myös suosittelemme sellaisille pelaajille, jotka arvostavat laatua – verovapaista voitoista puhumattakaan.